EU:n tuottama DigCompEdu-viitekehys kertoo, millaista osaamista opettajalla tulee olla digitalisaation myötä muuttuvassa maailmassa. Tein viitekehyksestä tiivistetyn suomenkielisen ThingLink-kuvan syksyllä 2019 vaihtoehdoksi pitkän englanninkielisen asiakirjan lukemiselle. Olen muokannut käännöksiäni sitä mukaa kun muita suomenkielisiä käännöksiä alkoi ilmestyä, jotta käyttäsin samoja termejä muiden kanssa.
Viitekehyksessä opettajan osaamista tarkastellaan kolmesta näkökulmasta: ammatillisena osaamisena, pedagogisena osaamisena ja opiskelijoiden digitaalisen osaamisen edistäjänä. Opettajan pedagoginen osaaminen -alue on jaettu vielä neljään eri elementtiin. Oppijan digitaalisen osaamisessa edistäminen - alueessa kuvataan, millaista yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavaa oppijan digitaalista osaamista opettajan tulisi vahvistaa osana opetustaan.
Viitekehyksessä opettajan osaamista kuvataan kuudella eri tasolla, jotka on merkitty kielitaidon arvioimisesta tutulla asteikolla A1-C2. Tasot ja niiden kuvaukset löytyvät ThingLink-kuvasta nuoli-painikkeen takaa.
DigCompEdun osaamistasot
A1 Aloittelija (Newcomer): tiedostaminen, käytön epävarmuus
A2 Kokeilija (Explorer): kokeileminen, tutustuminen, perehtyminen, kiinnostus, peruskäyttö
B1 Yhdistelijä (Integrator): digiteknologian integrointi, kehittyvä työskentely
B2 Asiantuntija (Expert): strateginen hyödyntäminen, opetuksen ja oppimisen tehostaminen
C1 Tiennäyttäjä (Leader): määrätietoinen uudistaminen ja kriitinen reflektointi, kehittyneet menetelmät
C2 Edelläkävijä (Pioneer): innovatiiviset kokeilut ja monimutkaiset digitaaliset ratkaisut, roolimalli muille
DigCompEdu -viitekehyksen pohjalta on kehitetty opettajille suunnattu itsearviointityökalu SELFIEforTEACHERS. Se mahdollistaa opettajan omien digitaalisten taitojen mittaamisen ja niiden edelleen kehittämisen. Selfien lähestymis-tapa digitaaliseen osaamiseen on pedagoginen. Tämä tarkoittaa sitä, että osaamista mitataan vain niissä digiteknologioissa, jotka tukevat ammatillisen osaamisen kehittymistä, mahdollistavat ja tukevat erilaisten pedagogisten tavoitteiden saavuttamista sekä tukevat oppijoiden elinikäistä oppimista. Ammatillisessa koulutuksessa opettajilla tulee olla osaamista lisäksi alakohtaisita digitaalisista välineistä, mutta ne eivät vaikuta pedagogiikkaan, vaan ovat osa opetussisältöä.
Olemme tekemässä selfien pohjalta oppilaitoksessamme omaa opettajien digitaalisen osaamisen kartoitusta, jossa väittämät on kuvattu käytössämme olevien digitaalisten välineiden näkökulmasta ja ainoastaan tasoille A2 (kuvassa alla taso 2) ja B2 (kuvassa alla taso 4). Teemme osaamiskartoitukseen tasolle A2 osaamismerkkejä, joissa painotetaan välineen hallintaa sekä tasolle B2 osaamismerkkejä, joissa painopiste on välineen pedagogisessa hyödyntämisessä. Osaamismerkeissä on siis perustaso ja syventävä taso.
Kuva. Esimerkki opettajien osaamiskartoituksen väittämästä koskien itseohjautuvaa oppimista ja opiskelijan ohjaamista oppilaitoksen digitaalisilla välineillä.
Ammatillinen toiminta: digitaalisten välineiden hyötykäyttö viestinnässä, yhteistyössä ja ammatillisen kehittymisen kannalta (esim. Teams, Outlook, Wilma).
Digitaaliset resurssit: taito valita, tuottaa ja jakaa digitaalisia materiaaleja ja muita resursseja (esim. tekijänoikeudet ja CC-lisenssit, generatiivinen tekoäly, videoeditori, OneDrive-kansion jakaminen).
Opettaminen ja oppiminen: digitaalisten välineiden hyödyntäminen erilaisten pedagogisten lähetymistapojen mahdollistamiseksi (esim. itseohjautuvuuden tukeminen digitaalisen oppimisalustan avulla, oppijan ohjaus automaattisen palautteen avulla ja Teamsillä, yhteisöllisen oppimisen tukeminen valkotauluilla, keskustelualueilla tai wikeillä).
Arviointi: digitaalisten välineiden hyödyntäminen yksilöllisessä oppimisessa sekä formatiivisessa ja summativiisessa arvioinnissa (esim. oppimisanalytiikka: oppija dokumentoi oppimistaan oppimisympäristöön, jotta oppimisesta kertyy dataa --> mahdollistaa yksilöllisen oppimisen seurannan ja oppijan oikea-aikaisen ohjaamiseen).
Oppijoiden mahdollisuuksien lisääminen: digitaalisten teknologioiden hyvödyntäminen oppijalähtöisyyden (mm. saavutettavuus, osallisuus, eriytyttäminen, aktiivisuus) tukemisessa (esim. eteneminen oppimisalustalla omaan tahtiin eri tasoisilla tehtävillä, simulaattorit, VR-ympäristöt, QR-koodilla annetut ohjeet fyysisessä ympäristössä).
Oppijoiden digitaalisen osaamisen edistäminen: ohjaaminen vastuulliseen ja luovaan digitaalisten teknologioiden käyttöön, viestintään, sisällöntuotantoon, hyvinvointiin ja ongelmanratkaisuun (esim. integroidaan opetukseen digitaalisten välineiden käyttöä, medialukutaitoa, ongelmanratkaisua digiteknologian avulla sekä korostetaan turvallista ja vastuullista toimintaa digitaalisissa ympäristöissä ja tuodaan esiin myös digitalisaation hyvinvointia heikentäviä vaikutuksia).