Oppimisen välttämättömät psykologiset edellytykset

Motivaatio saa ihmisen aloittamaan toiminnan ja jatkamaan ponnistelua tavoitteen saavuttamiseksi, mutta oppimiselle on muitakin välttämättömiä edellytyksiä.

Psykologi Daniel Kahnemanin tutkimukset osoittavat, että emootioilla on merkittävä rooli oppimisessa. Hänen mukaansa ihmisellä on kaksi erilaista ajattelujärjestelmää: nopea ja intuitiivin ajattelu sekä hidas ja harkitseva ajattelu. Nopea ja intuitiivinen ajattelujärjestelmä on "pakene tai taistele" -tyyppistä ja perustuu tunteisiin. Hidas ja harkitseva ajattelujärjestelmä on tietoista ja loogista ja perustuu tietoon ja analyysiin. Oppiminen on tehokkainta, kun käytetään molempia ajattelujärjestelmiä. Erityisesti mutkikkaiden asioiden oppiminen ja kriittinen ajattelu vaatii hidasta ja tietoista ajattelua. Hitaan ja tietoiseen ajattelun edellytyksenä on psykologisen turvallisuuden ilmapiiri.

Muita oppimisen välttämättömiä edellytyksiä ovat muisti ja tarkkaavaisuus. Ihminen muistaa asioita rakentamalla yhteyksiä asioiden välille eli muistaminen on aktiivista tekemistä eikä passiivista tallentamista. Tarkkaavaisuus säätelee ihmisen kykyä vastaanottaa informaatiota.  Se voi suuntautua tahattomasti pelkän ärsykkeen vuoksi ja tahdonalaisesti, jolloin ihminen on tietoinen toimintansa tavoitteista.  Aiempi kokemus sekä suuntaa tarkkaavaisuutta että helpottaa tiedon rakentelua muistin tukemiseksi.  Tarkkaavaisuus herpaantuu noin 15-20 minuutin välein, joten sen pitkäkestoinen ylläpitäminen vaatii tarkkaavaisuuden suuntamista uudelleen oleellisiin asioihin.

Teoriasta käytäntöön

Hyväksyntä ja turvallisuus 

Oppimisympäristön turvallisuuteen kuuluu neljä osa-aluetta: fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja pedagoginen turvallisuus. Oppimisympäristö on fyysisesti turvallinen, kun aikuisten läsnäolo, kiusaamiseen puuttuminen, avunsaanti ja kaikkien arvostaminen on ilmiselvää. Hyvässä turvallisuuskulttuurissa kaikki ymmärtävät oman roolinsa turvallisuuden edistäjänä. 

Psyykkistä turvallisuutta edistetään antamalla ja kannustamalla oppijaa olemaan oma itsensä ja arvostetaan häntä sellaisena kuin hän on. Perinteinen luokkaympäristö ja opettaja luokan edessä sijaitsevine esitysvälineineen ei tue  psyykkistä, pedagogista ja sosiaalista turvallisuutta, koska kaikilta oppijoilta vaaditaan tällöin samanlaista tapaa käyttäytyä ja oppia: istu hiljaa, katso eteenpäin, kuuntele, viittaa ja vastaa kysyttäessä. 

Oppijan mahdollisuus edetä omaan tahtiin ja omien kykyjen mukaan sekä saada yksilöllistä ohjausta, tukea sekä kannustavaa ja rakentavaa palautetta oppimisestaan liittyy pedagogiseen turvallisuuteen. Verkko-opetuksessa  pedagogista turvallisuutta lisätään tarjoamalla oppijalle mahdollisuus opettajan ohjaukseen tarvittaessa. Oppijat kokevat yksilölliset verkko-ohjausajat turvallisemmiksi kuin kaikille yhteiset verkkopäivystysajat. 

Hyväksyntää ja turvallisuutta voidaan edistää lähiopetuksessa opettajan ohjaavalla roolilla ja oppijan aktiivista toimijuutta korostamalla. Ammatillisen koulutuksen YTO-pajat ovat eräs esimerkki tällaisesta sosiaalisesti, psyykkisesti ja pedagogisesti turvallisesta oppimisympäristöstä, jossa oppijan ei tarvitse pelätä joutuvansa negatiivisen huomioon kohteeksi omien ominaisuuksiensa tai osaamisensa vuoksi.

Autonomia

Autonomiaa tukemalla oppimisen päämäärä saavutetaan paremmin, koska oppijan toimintaa alkaa ohjaamaan halu eikä se, että täytyy tai on pakko. Samalla oppijan hyvinvointi kasvaa. Kontrolloitu opetus sen sijaan aiheuttaa oppijassa pahoinvointia ja jopa uhmakkuutta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että opettajan liian kontrolloiva ote johtaa osalla nuorista juuri päinvastaiseen käytökseen. 

Oppijan autonomian kokemusta voi kasvattaa  avoimella oppimisympäristöllä (esim. YTO-pajat), jossa opettaja on ohjaavassa roolissa ja vastuu oppimisesta on oppijalla. Oppija kokee, että hänellä on kontrolli omaan oppimiseensa, kun hän voi asettaa itselleen tavoitteita, hänellä on vaihtoehtoja oppimistavoissa ja harjoitustehtävissä ja hän voi rytmittää oppimistaan itse. Opettajan tulee olla kiinnostunut oppijan toiveista ja päämääristä, ja tukea häntä niiden saavuttamisessa sekä ohjata tarvittaessa oppimista oikeaan suuntaan. Ohjeet ja säännöt tulee perustella selkeästi, koska mielivaltaiset säännöt syövät autonomiaa. Esimerkiksi päähineen riisuminen oppitunnin ajaksi on sellainen asia, johon on vaikeaa löytää enää nykyaikana riittävää perustelua ja sen riisuttaminen aiheuttaa sen vuoksi vastahankaa.

Kyvykkyys
Kyvykkyden eli minäpystyvyyden kokemukseen vaikuttaa oppijan rooli oppimisessa. Perinteinen luokkaympäristö korostaa opettajan roolia tiedon välittäjänä ja oppimistapahtuman omistajana sekä vahvistaa oppijan roolia passiivisena vastaanottajana. Tällöin oppija odottaa opettajan olevan vastussa oppimisestaan, vaikka vastuun pitäisi olla oppijalla. Perinteinen opetustapa heikentää kyvykkyyden kokemusta, koska se vahvistaa riippuvuutta opettajasta.

Oppijan kyvykkyyden kokemusta tuetaan esittämällä tavoitteet ja ohjeet selkeästi. Oppimisprosessi puretaan pienemmiksi tavoitteiksi ja konreettiseksi toiminnaksi vaiheittain kohti tavoitteita. Digitaalisen oppimisympäristön kuvailevalla analytiikalla mahdollistetaan oppijalle oman etenemisen ja osaamisen kehittymisen seuranta sekä oikea-aikainen palaute. Kyvykkyyden kokemuksen tukemiseksi harjoitustehtävien tulee olla oppijalle sopivan tasoisia, sillä liian vaikeat tehtävät lannistavat ja liian helpot tehtävät eivät haasta osaamista tyydyttääkseen kyvykkyyden tarveta. Opettajan kannustava ja rakentava palaute sekä mahdollisuus itsearviointiin auttaa oppijaa lisäksi ymmärtämään omaa oppimistaan ja kehittämään oppimistaitojaan. Vertailu ja kilpailu usein vähentää kyvykkyyden kokemusta, varsinkin jos se kohdistuu yksilösuorituksiin.

Haastavissa tilanteissa ja epäonnistumisissa ei syytetä oppijaa, vaan etsitään ratkaisua yhdessä. Kyvykkyyden kokemista auttaa se, että opettaja pyrkii ottamaan osan syyllisyydestä omalle kontolleen, jolloin oppijakin kokee turvalliseksi omien virheiden myöntämisen. Tällaisia tilanteita ei hoideta koskaan muiden kuullen.

Yhteisöllisyys 

Yhteisöllisyyden kokemiseen tulee kiinnittää yhä enemmän huomioita, sillä erilaisten yhteiskunnallisten tekijöiden lisäksi yksilölliset opintopolut ovat johtaneet nuorten ja nuorten aikuisten yksinäisyyden kasvuun. Itsenäinen verkko-oppiminen, jossa ollaan vuorovaikutuksessa vain oppimisalustan kanssa, ei tue yhteisöllisyyttä, vaikka se tukisikin autonomiaa ja kyvykkyyden kokemista.

Yhteisöllisyyttä tuetaan mahdollistamalla samanikäisten ja samassa tilanteessa olevien oppijoiden vertaisoppiminen.  Tutussa porukassa voidaan saavuttaa psykologinen turvallisuus eli kokemus siitä, että uskaltaa olla oma itsensä, tuoda esiin omia näkemyksiä ja eriäviäkin mielipiteitä, mutta silti kuuluu joukkoon ja tulee hyväksytyksi. Usein oppijat laitetaan tekemään ryhmätöitä tuntemattomien henkilöiden kanssa, jolloin ryhmässä saattaa alla yksi tai kaksi dominoivaa henkilöä, eivätkä muut uskalla sanoa oma mielipidettään. Tällöin ryhmässä on matala psykologinen turvallisuus eikä oppiminen motivoi. Ryhmätöiden teettäminen edellyttääkin opettajalta ryhmän jäsenten välisen vuorovaikutuksen tukemista ja ryhmän oman työskentelyn reflektointiin ohjaamista.

Verkko-opetuksessa yhteisöllisyyttä voi tukea keskustelufoorumeilla ja -ryhmillä, ohjaavilla ja vapaamuotoisilla videoneuvotteluilla (esim. Teams-kahvit) ja yhteisillä oppimisprojekteilla. Yhteisöllisyyden tunne ei synny itsestään, vaan sen tukeminen vaatii opettajalta aktiivista panostusta.

Hyvän tekeminen

Hyväntekemisen kokemusta voi lisätä korostamalla vertaisoppimista eli pyytää oppijoita neuvomaan ja auttamaan toisiaan. Opettaja voi tarvita apua myös muissa tilanteissa, kuten esimerkiksi luokan järjestyksen muuttamisessa tai poissaolijoiden kartoittamisessa. Vertaisoppimiseen ja toisten huomioimiseen kannustaminen rohkaisee oppijoita olemaan empaattisia toisiaan kohtaan, vahvistaa oppilaiden keskinäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luo positiivisen ilmapiirin oppimiselle. Kun opettaja kannustaa oppijoita ottamaan vastuuta toistensa oppimisesta ja hyvinvoinnista, oppijoiden itseohjautuvuus ja aktiivisuus kasvaa.

Muisti ja tarkkaavaisuus

Koska aktiivinen toiminta tukee muistamista ja ihmisen tarkkaavaisuus herpaantuu n. 20 minuutin välein, suunnitellaan oppimateriaalit ja oppimisprosessit siten, että ne sisältävät säännöllisesti vaihtelevia ja vuorovaikutteisia toimintoja. Digitaalisten oppimisympäristöjen interaktiiviset tehtävät ja virtuaaliset oppimisympäristöt toimivat erinomaisesti juuri tässä. Sen sijaan, että oppijat joutuisivat lukemaan pitkiä lukuja oppikirjasta, laajoja nettisivustoja tai kymmenien sivujen mittaisia pdf-tiedostoja tai katsomaan parin tunnin mittaisia webinaareja ja luentotallenteita, pätkitään teoriaan perehtyminen lyhyemmiksi osiksi ja lisätään väliin interaktiivisia toimintoja, joista oppija saa välittömän palautteen. Yhteinen tiedonmuodostaminen on myös erinomainen tapa tukea muistia ja tarkkaavaisuutta. 

Emootiot

Oppijoiden tunteiden huomioiminen on tärkeää, koska negatiiviset tunteet heikentävät oppimista ja kouluviihtyvyyttä sekä lisäävät aggressiivista käyttäytymistä. Tunnetaidot ovat yhdet tärkeimmistä kasvattajan taidoista ja opettaja tarvitsee niitä työssään jatkuvasti ollessaan vuorovaikutuksessa oppijoiden, huoltajien ja kollegoiden kanssa. Opettaja myös opettaa tunnetaitoja oppijoille omalla esimerkillään ja vaikuttaa toiminnallaan yleiseen luokan ilmapiiriin. 

Hyvänä esimerkkinä tunteiden merkityksestä on juuri julkaistu Laura Liukon väitöskirja (linkki Apu-lehden artikkeliin). Liukko tuo esiin tilanteita, joissa osa opettajista käyttää valta-asemaansa oppilaiden nöyryyttämiseen ja pilkkaamiseen. Yksi tavallisin arkipäivän nöyryytystilanne on se, että opettaja kysyy luokan edessä opettaessaan  oppilaalta tarkoituksella silloin, kun oppilas ei keskity, on ujo tai ei osaa. Opettajan nöyryyttävä toiminta saattaa tietyt oppijat toistuvasti negatiivisen huomion ja naurun kohteeksi ja voi jopa edesauttaa heidän kiusatuksi tulemistaan. Nöyryytys aiheuttaa oppijoissa turhautumista, pelkoa ja ahdistusta (esim. sosiaalisten tilanteiden pelko) sekä johtaa itsetunnon heikkenemiseen ja motivaation laskuun. Nöyryyttävästi toimivaa opettajaa ja opetustilannetta ei koeta psyykkisesti ja sosiaalisesti turvalliseksi.

Opettajan heikot tunnetaidot voivat ilmetä myös siten, että hän käyttää numeroarviointia kannustamiseen tai arvioi oppijan persoonaa. Numeroarvioinnin käyttäminen pääasiallisena tai ainoana kannustuskeinona voi johtaa siihen, että oppijat keskittyvät enemmän arvosanojen saamiseen kuin oppimiseen ja kehittymiseen. Tämä vähentää oppimisen iloa ja motivaatiota ja luo kilpailullisen ilmapiirin. Oppijan persoonan arviointi vaikuttaa heikentävästi oppijan itsetuntoon ja henkilökohtaiseen kehitykseen sekä vähentää oppimismotivaatiota.

Opettajan täytyy osata kannustaa ja tukea oppijoita heidän oppimisessaan ja henkilökohtaisessa kehityksessään positiivisen vuorovaikutuksen, rakentavan palautteen ja luottamuksen avulla. Tämä edistää oppijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja oppimista tehokkaammin kuin numeroarviointiin tai persoonan arviointiin keskittyminen. (Lue lisää tunnetaidoista koulussa).

Lopuksi

Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua tasapainoisiksi, terveen itsetunnon omaaviksi ihmisiksi ja kriittisesti ympäristöään arvioiviksi, aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Yhdenkään nuoren ei pitäisi arvottaa itseään arvosanojen ja suoritettujen tutkintojen perusteella eikä väsyttää itseään niiden vuoksi. Koulun pitäsi olla turvallinen ja viihtyisä paikka kaikille, eikä yhdenkään lapsen tai nuoren pitäisi pelätä tai ahdistua koulunkäynnistä. Lähemmäksi näitä tavoitteita päästään tukemalla oppijoiden sisäistä motivaatiota.