Miksi koulutuksen täytyy muuttua?

Maailma muuttuu ja muutos on nyt nopeampaa kuin koskaan ennen. Koulujen toimintakulttuuri ja pedagogiikka ei kuitenkaan ole ratkaisevasti muuttunut uusista opetussuunnitelmista huolimatta. Opetussuunnitelmia ei ymmärretä tai tulkitaan väärin, vanhasta pedagogisesta ajattelusta ja toimintatavoista ei osata luopua, OPSien muutoksista ei välitetä, oppimisympäristöt ovat vanhanaikaisia, resurssit riitä jne (KARVI 2021: OPS kehittämistyön kompassina). Tampereen yliopiston julkaiseman tutkimuksen mukaan digitaalisten menetelmien käyttöaste Suomessa on n. 5 % ja OECD:n TALIS-raportissa todetaan, että Suomessa 80% opetuksesta on opettajajohtoista. Miksi oppimistulokset siis heikkenevät, vaikka opetusta toteutetaan pääsääntöisesti samalla tavoin kuin ennen?

Mikä mättää peruskoulussa?

Maanantaiklubin 6.2.2023 paneelikeskustelu lähestyy heikentyneitä Pisa-tuloksia ja suomalaisen peruskoulun tilaa erityisesti yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Keskustelun videotallenne tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää peruskouluun liittyviä haasteita ja ongelmia laajemmin sekä miettiä muitakin ratkaisuja parempaan kouluun ja  oppimiseen kuin kaivaa liidut ja kalvotussit takaisin.  Keskustelemassa ovat koulutussosiologian ja -politiikan emeritusprofessori Hannu Simola,  OAJ:n valtuuston puheenjohtaja ja Helsingin opettajien ammattiyhdistyksen puheenjohtaja Timo Saavalainen sekä opiskelija Emilia Heikkinen. Varsinainen keskustelu alkaa videolla n. 20 min kohdalla.

Tiedonantajan artikkeli kokoaa yhteen Maanantaiklubin keskustelun ytimen ja Hannu Simolan & kumppanit tutkimustuloksista voi lukea T&Y-lehden artikkelista Peruskoulukeskustelu tarvitsee myös yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa. Hannu Simolan Onko yhteisöllinen oppivelvollisuuskoulu mahdollinen -otsikolla kirjoitettu koulutussosiologinen näkulma on luettavissa tästä linkistä.  Kirjoituksessa koulun toimintaympäristöä tarkastellaan luokkahuonetodellisuuden kolmen tekijän kautta, jotka määrittelevät keskeisesti koulun arkea: koulu on pakollinen, joukkomuotoinen ja valikointivelvollinen laitos. 

Maanataiklubin keskustelussa opiskelijat näkivät digitalisaation tärkeänä osana opetusta, jotta koulu ei eläisi erillisenä yhteiskunnasta ja muusta maailmasta. Opiskelijapanelisti koki aktivoivan oppimisen olevan mielekkäämpää kuin opettajan luokan edessä puhumisen, piti asioiden ulkoa opettelua turhauttavana eikä näyhnyt Pisa-tuloksilla kovin suurta merkitystä. Timo Saavalaisen esittämä opettajien autonomian lisääminen oppimista edistävänä ratkaisuna kirvoitti yhden opiskelijan kommentoimaan (linkissä audio kommentista) kriittisesti opettajien pedagogista osaamista ja yleistä keskustelua digitaalisten välineiden käytön ympärillä. 

Muita keskustelussa esiin nousseita ajatuksia ja kommentteja:

• Yksilöllistyminen tapahtuu yhteisön kehittymisen kautta ja yhteisö kehittyy juuri ihmisen yksilöllistymisen kautta.

• Koulusta pitkään poissaolleet lapset eivät saa mitään opetusta.

• Kansainvälisessä vertailussa kouluviihtyvyys on Suomessa varsin huono.

• Jättikoulut eivät ole yhteisöllisyyden kannalta hyvä ratkaisu.

• Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys pitää pystyä yhdistämään.

• Oletamme liikaa, että oppilas itse osaa hakea apua ja sanoittaa ongelmia.

• Suomi on pohjoismaiden pohjimmainen perusopetuksen määrärahoituksessa verrattuna bruttokansantuotteeseen.

• Työelämässä ei ennen kaivattu itseohjautuvuutta työnantajan toimesta, vaan tarvittiin kuuliaisia työntekijöitä. Ymmärretäänkö itseohjautuvuuden liittyvän tähän tosiasiaan?

• Hyvä koulu syntyy hyvässä yhteiskunnassa. Pitäisikö yhteiskuntaa muuttaa, jotta voi olla hyvä koulu?

Omia ajatuksia

Koulutuksen on muututtava ja rahoitusta on saatava lisää, koska nykyinen malli ei todistetusti toimi eikä opettajilla ole perustyöhön riittävästi aikaa. Digitaalisen teknologian kehittyminen muuttaa osaamistarpeita opetuksessa, muussa työelämässä ja yhteiskunnassa, joten digitalisaatiota, pedagogiikkaa ja henkilöstön osaamista tulee johtaa. Koulujen ei pidä ajelehtia ajopuuna muutoksessa, vaan ennakoida tulevaisuutta ja havaita heikkoja signaaleja, jotta henkilöstö voi valmistautua muutoksiin ja ymmärtää opetussuunnitelmien tavoitteita. Opettajille tulee tarjota mahdollisuus vertaisoppimiseen, yhteiskehittämiseen ja kouluttautumiseen osana työtään.

Digitaalisen teknologian oikeanlainen hyödyntäminen mahdollistaa mm. eriyttämisen, yksilöllisen oppimisen yhteisöllisesti, tukee oppimista ja kasvattaa itseohjautuvuutta, mutta kaikkia inkluusion aiheuttamia ongelmia sillä ei pysty ratkaisemaan. Esimerkiksi väkivaltaisesti käyttäytyvien lasten ja nuorten aiheuttama turvattomuus saa aikaan koulupelkoa, ahdistusta ja pahoinvointia myös muissa oppijoissa, opetushenkilöstössä ja huoltajissa kuin vain väkivallan kohteeksi joutuneissa. Suomen perustuslaissa sanotaan, että jokaisella on oikeus fyysisiltä ja psyykkisiltä puitteiltaan turvalliseen oppimisympäristöön ja fyysiseen koskemattomuuteen, joten tämä inkluusion aiheuttama ongelma tulee korjata ensisijaisesti, jotta voimme edes kuvitella oppimistulosten parantuvan. 

Tällä hetkellä lapset ja nuoret vaikuttavat elävän maailmassa, jossa aikuiset ja auktoriteetit ovat voimattomia, eivätkä pysty tarjoamaan edes fyysistä turvaa. Päiväksi lapset ja nuoret säilötään kouluihin, jossa heitä yritetään opettaa, mutta oppimista ei ehditä riittävästi seuraamaan, ohjaamaan ja tukemaan. Osa vanhemmista joutuu opettamaan itse lapsiaan illalla varmistaakseen lapsensa oppimisen. Nämä lapset väsyvät, koska heillä menee oppimiseen ja kehittäviin harrastuksiin niin paljon aikaa, etteivät he ehdi riittävästi lepäämään ja palautumaan. 

Nuorten tulevaisuususko on heikentynyt, koska maapallo tuhoutuu, Suomi joutuu ehkä sotaan, töitä ei saa, eriarvoisuus kasvaa, jonka vuoksi populismi kasvaa ja demokratia murenee, jonka vuoksi taas väkivaltaisuus kasvaa jne. Ja aikuisten mielestä syy pahoinvointiin ja mielenterveysongelmiin tuntuu olevan lapsissa ja nuorissa itsessään, koska he ovat saaneet kaiken liian helposti eikä heillä ole riittävästi resilienssiä tai on liian heikko stressinsietokyky...  

Mitä tehtäis?

Jos on koskaan pohtinut ajatuksen kanssa koulutuksen tämänhetkisiä ongelmia, maailman muuttumista ja tutustunut megatrendeihin, niin Oppimiskompassi 2030 -viitekehyksen esittämät tavoitteet tulevaisuuden koulutukselle tuntuvat hyvin järkeviltä ja ymmärrettäviltä. Näihin tavoitteisiin saatetaan päästä, kun hyväksytään maailman digitalisoituminen ja opetellaan hyödyntämään digiteknologiaa oikein sekä siirretään oppimisessa painotusta sisällöstä taitoihin, ydinosaamiseen, motivointiin ja hyvinvointiin.