Kehittäjän identiteetti

Growth mindset

Kehittäjyys ei ole vain työrooli, vaan tapa hahmottaa maailmaa.  Kehittäjä ei tyydy suorittamiseen, vaan kokee työnsä oppimisen ja ajattelun jatkumona.  Hän ei kehitä vain työkseen, vaan koska kehittäminen on osa hänen identiteettiään. Se on tapa ymmärtää ja muokata ympäristöä.

Ideat ja oivallukset eivät siis rajoitu kehittäjällä työaikaan. Hän huomaa ajattelevansa ratkaisuja kävelylenkillä, seuraavansa keskusteluja kokonaisuuksien kautta ja havainnoivansa ilmiöitä kuin tutkija. Työ ja elämä limittyvät, koska ne perustuvat samaan uteliaisuuteen ja haluun ymmärtää.

Kehittäjän identiteetti rakentuu kasvun ajattelutavan (growth mindset) varaan.  Sen ytimessä on ajatus siitä, että osaaminen ja toimintatavat kehittyvät jatkuvan oppimisen ja ihmettelyn kautta. "Miksi me toimimme näin? Tukeeko toiminta opiskelijan hyvinvointia? Miten mahdollistetaan sekö yksilöllinen että yhteisöllinen oppiminen?"

Systeeminen ajattelu

Kehittäjä hahmottaa työnsä systeemisesti – yksittäinen teko on osa suurempaa kokonaisuutta, ei irrallinen suoritus. Systeeminen ajattelu auttaa ymmärtämään, että työyhteisö, pedagogiikka ja johtaminen muodostavat toisiinsa kytkeytyvän verkoston, jossa yhden osan muutos vaikuttaa aina toisiin. Siksi kehittäjä ei etsi yksittäisiä ratkaisuja, vaan tarkastelee, miten rakenteet, toimintatavat ja vuorovaikutus tukevat tai estävät oppimista ja hyvinvointia.

Systeeminen ajattelu on myös vastuun ottamista kokonaisuudesta: kykyä nähdä oman työn vaikutukset laajemmassa yhteydessä ja halua ymmärtää päätösten pitkäaikaisia seurauksia. Se vaatii uteliaisuutta, kuuntelemista ja kykyä sietää epävarmuutta.

Sharing is caring

Kehittäjän identiteetti näkyy erityisesti avoimuutena ja haluna jakaa, mutta myös kykynä kuunnella ja ymmärtää toisia. Empatia tekee jakamisesta merkityksellistä: se luo yhteyden, jossa tieto muuttuu yhteiseksi ymmärrykseksi. Avoin jakaminen on yhteisöllistä oppimista – tiedon arvo kasvaa, kun se jaetaan. Tietoa ei varastoida omaan käyttöön, eikä sitä käytetä vallan välineenä tai oman egon pönkittämiseen, vaan jaetaan yhteiseksi hyödyksi.

Kehittäjä uskaltaa näyttää keskeneräisyytensä, koska hän ymmärtää, että kehittäminen on prosessi. Se on jatkuvaa oppimista epävarmuuden keskellä. Kehittäjän erottaa suorittajasta se, ettei hän tyydy tekemään niin kuin on aina tehty, vaan uskaltaa kyseenalaistaa totutun. 

Kehittäminen ei siis ole itsenäistä työtä, eikä sitä voida organisaatiossa antaa yksittäisen henkilön tai henkilöiden tehtäväksi. Silti monissa työyhteisöissä kehittäminen tapahtuu edelleen siiloissa, jolloin kokonaisuus hajaantuu ja estää systeemisen ymmärryksen muodostuminen. Todellinen kehittäminen syntyy dialogissa ja jatkuvassa yhteisessä oppimisessa – foorumeissa ja verkostoissa, joissa näkemyksiä jaetaan ja rakennetaan yhteistä suuntaa. Siksi osallisuus ja verkostoyhteistyö on kehittäjän identiteetin elinehto: se tarjoaa mahdollisuuden reflektioon, tukea epävarmuuden hetkiin ja tilaa uuden synnylle. 

Organisaatiot, jotka vaalivat avointa keskustelua ja jakamisen kulttuuria sekä rakentavat yhteisiä keskustelufoorumeita ja verkostomaisia tiimejä, vahvistavat samalla omaa oppimiskykyään. Osallisuuden myötä yhä useammalle työtekijälle alkaa muodostua kehittäjän identiteetti.

Merkitys motivoi kehittäjää

Kehittäjän identiteetti perustuu vahvaan arvoperustaan. Motivaation lähde ei ole tehokkuus, vaan merkitys – halu parantaa oppimisen, työn ja yhteisöjen laatua. Tällainen toiminta kumpuaa sisäisestä motivaatiosta, jossa oppiminen ja kehittäminen ovat itseisarvoja.

Merkityksellisyyden kokemus on kehittäjälle tärkein voimavara. Se antaa suunnan ja kestävyyden myös silloin, kun tuloksia ei näy heti. Kehittäjän työ on usein näkymätöntä, mutta sen vaikutus ulottuu pitkälle: rakenteisiin, asenteisiin ja ajatteluun.

Kehittäjän paradoksi

Kehittäjyyteen liittyy myös paradoksi. Sama sisäinen motivaatio, joka tekee työstä merkityksellistä, voi johtaa kuormittumiseen, jos kehittäjä jää yksin ajatustensa kanssa.  Yksinäisyys synnyttää helposti tunteen näkymättömyydestä, ja kehittäjän energia alkaa kääntyä sisäänpäin. Silloin työn imu muuttuu ponnisteluksi, ja kehittäjä kokee, että hänen on jatkuvasti perusteltava työnsä arvoa ja puolustettava sen merkitystä. 

Kehittäjälle työn ja vapaa-ajan välinen raja on joustava.  Työ on myös ajattelua ja luomista, ja usein juuri vapaa-ajalla syntyvät ne oivallukset, joita ei kiireen keskellä ehdi tehdä. Tämä ei ole ongelma, vaan päinvastoin, se kertoo työn ja elämän merkityksellisestä yhteydestä.  Haaste syntyy vasta, jos organisaatio ei tunnista tai arvosta tätä tapaa tehdä työtä, vaan tulkitsee sen liialliseksi sitoutumiseksi.

Kehittäjän paradoksi voidaan ratkaista yhteisöllisyyden ja arvostuksen kautta. Kun kehittäjälle annetaan mahdollisuus jakaa ajatuksiaan, toimia verkostoissa ja kokea osallisuutta, hän kokee työnsä merkitykselliseksi ja jatkuva ajattelu muuttuu voimavaraksi.  Kehittäjyys ei silloin vie energiaa, vaan se synnyttää sitä.

Kiitos🌻

Lopuksi haluan kiittää kaikkia kehittäjiä omassa työyhteisössäni ja ammatillisen koulutuksen verkostoissa.

Kiitos siitä työstä, jota teette joka päivä yhteisen oppimisen ja uudistumisen eteen. Jatketaan yhdessä dialogia, jaetaan osaamista ja rakennetaan ympäristöjä, joissa kehittäjyys saa kasvaa ja kukoistaa. 

T. Jaana ja ChatGPT5