Alla on kolme esimerkkiä siitä, miten oppimismuotoilulla saa oppimisanalytikkasta tehokkaan välineen oppijan ohjaukseen ja itseohjautuvuuden kasvattamiseen. Tehtävät on poimittu eräältä Moodlekurssilta, eivätkä ne oikeasti esiinny saman aiheen alla. Esimerkeissä ei ole oleellista opetettava sisältö.
Alla olevassa esimerkissä kurssin teoriat on annettu erillisinä linkkeinä ja videoina, jolloin oppija toimii passiivisena tiedon vastaanottajana. Myös tehtävät on annettu erillisinä pdf-tiedostoina ja opiskelija palauttaa tehtävien vastauksia eri sovelluksilla kirjoitettuina tiedostoina sen sijaan, että tekisi tehtäviä Moodlessa. Tällöin Moodlen aktiviteetteja ei ole osattu käyttää oikeastaan ollenkaan, vaan kurssia käytetään pelkästään materiaalien välittämiseen. Opettajan tehtävien tarkistustyö on kohtuuttoman vaikeaa ja aikaa vievää, jonka vuoksi palautetta ei välttämättä ehditä antaa ollenkaan.
Oppimisnalytiikalla kerätään tietoa siitä, jos ja milloin oppija on avannut teorioita tai palauttanut tiedostoja. Sen lisäksi oppimista arvioidaan usein arviointikirjan arvosanojen avulla, jolloin formatiivinen arviointi jää uupumaan ja kaikki harjoittelu on onkin osaamisen osoittamista.
Oppija ei motivoidu eikä hyödy merkittävästi analytiikasta. Kurssin käytettävyys on myös heikko.
Tässäkin esimerkissä teoriat on annettu ensin erillisinä linkkeinä ja videoina, jolloin oppija toimii passiivisena tiedon vastaanottajana. Tehtävät ovat teorioista erillään, joten oppija hyppää herkästi teorioiden yli suoraan tehtäviin ja etsii vastauksia muulla tavoin. Sen lisäksi opettaja arvioi jokaisen harjoitustehtävän, jolloin hänen työmääränsä kasvaa kohtuuttomaksi varsinkin, jos hän antaa tehtävistä lisäksi palautteen. Oppijan vastuu omasta oppimisesta ei korostu eikä itseohjautuvuus kasva. Tehtäviä tehdään ikään kuin opettajalle eikä oppimisen vuoksi.
Oppimisnalytiikan avulla seurataan teorioiden avaamisia, vaikka tiedosta ei ole hyötyä opettajalle ja oppijalle.
Oppijan aktiivisuutta korostetaan sillä, ettei teoriaa anneta erikseen, vaan se sisällytetään interaktiiviseen H5P-esitykseen (esimerkki H5P-esityksestä). Esityksessä kerrotaan keskeiset asiat lyhyesti ja selkeästi sekä ohjataan oppijaa perehtymään asioihin syvemmin annetuista linkeistä ja upotetuista videoista. Oppimista aktivoidaan teorian oheen lisätyillä erityyppisillä itsetarkistuvillla tehtävillä. Oppija saa tehtävistä välitöntä palautetta ja opettaja saa varmistuksen siitä, että teoriaan on perehdytty.
Jotta oppimisanalytiikka kasvattaa oppijan minäpystyvyyttä, tulee interaktiivisen tehtävän läpäisyyn olla sopiva pisteraja. Liian helpolla saatu suoritus ei motivoi, kuten ei liian vaikeakaan. Esimerkiksi matemaattisissa aineissa on syytä tehdä oppijoille eritasoisia H5P-esityksiä, joista oppija voi valita itse sopivimmat tai tehdä vaikka kaikki. Tällä tavoin tuetaan oppijan itseohjautuvuutta tehokkaammin kuin adaptiivisilla tehtävillä, jotka mukautuvat käyttäjän tason mukaan. Adaptiivisessa oppimisessa järjestelmän tarjoama tuki ja ohjaus voi joidenkin tutkimusten mukaan jopa vähentää oppijoiden kykyä ottaa vastuuta omasta oppimisestaan.
Sähköposti-tehtävä ei ole interaktiivinen, mutta tehtävään liittyvä teoriavideo on upotettu tehtävänantoon, jolloin siihen perehtyminen on helpompaa ja todennäköisempää. Helpompaa siksi, ettei oppijan tarvitse palata tehtävästä takaisin avamaan videota.
Harjoitustehtävien lisänä on Olenko oppinut-testi, joka toimii oppimisen reflektiotehtävänä. Reflektiotehtävän läpäisy on ehto kurssilla etenemiselle ja yksi ehto kurssin suorittamiselle. Opettaja ei arvioi harjoitustehtäviä, vaikka seuraakin niiden avulla oppijan etenemistä. Reflektiotehtävän avulla oppija ja opettaja arvioivat oppijan sen hetkistä osaamisen tasoa. Opettaja antaa oppijalle kannustavaa ja ohjaavaa palautetta, joka auttaa oppijaa suuntaamaan toimintaansa tarkoituksenmukaisesti.
Oppimisanalytiikan tehokas hyödyntäminen näkyy myös opettajan resurssin vapautumisena. Opettajalle jää aikaa oppijoiden ohjaamiseen ja oikea-aikaisen palautteen antamiseen, kun hän ei istu koneella arvioimassa jokaista kurssin harjoitustehtävää.